lauantai 19. lokakuuta 2013

Basic beat, you did it!

Nyt tulikin pitkä postaustauko, joka yksinkertaisesti johtuu vain siitä, että olin asettanut itselleni liian suuret paineet ettänyt pitää ladata kaikki kuvat koneelle. No enpä sitten ladannut, joten postaaminenkin sitten jäi...

Paljon on kuitenkin tapahtunut tämän tauon aikana... Hyvä ystäväni Lin järjesti satuhahmoaiheiset syntymäpäivät, jotka olivat aivan ihanat! Näin siellä Leijonakuninkaan, Irvikissan, Hullunhatuntekijän, Minionin, Prinsessa Ruususen, Punahilkan... Minä olin Peter Pan, Lin ehdotti sitä kun en itse keksinyt ketään sopivaa hahmoa. Ystäväni Helinäkeiju oli myös paikalla. Tuntia ennen juhlia olin aivan paineissa mitä puen päälle ja vedin vain jotain vihreää ja tein kartongista hatun. Siksi olikin hassua, että minä voitin pukukilpailun! Sain palkinnoksi vinkuvan pehmoleluporkkanan, jonka nimesimme Porkkanakaveriksi. Annoin sen myöhemmin Tiuhtille, joka ei suostu enää nukkumaan ilman sitä...
Jäin yöksi, koska Lin tarvitsi minua johonkin koulun mediaprojektiin, jossa minua kuvattiin.

Seuraavana viikonloppuna tapahtuikin se mitä oli odotettu jo monta kuukautta: KDC. Minulla on siitä niin paljon ajatuksia, etten pysty pukemaan kaikkia sanoiksi. Pystyn ainostaan sanomaan, että

OLEN SUOMEN 4. PARHAASSA K-POP TANSSIRYHMÄSSÄ. 

Kyllä. Me sijoituttiin neljänneksi, joka oli aivan mahtavaa. Kiitos Lin, Aelyn ja Jojo! Luv u 


Tässä kuvia sieltä Linin ihanista juhlista :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti